Yksi Lemminkäinen on asiakkaalle enemmän
Hyvä asiakkaamme,
Lemminkäinen uudistuu ja virtaviivaistaa toimintaansa. Selkiytämme konsernirakennettamme ja otamme käyttöön yhteisen Lemminkäinen-brändin.
Lemminkäinen toimii laajasti koko rakennusalalla useiden eri tytäryhtiöiden kautta. Olemme olleet asiakkaillemme ja kumppaneillemme Lemminkäinen, Lemcon, Tekmanni, Palmberg tai jokin muu tytäryhtiöistämme.
Toimialamme ovat talonrakentaminen, infrarakentaminen, talotekniikka ja rakennustuotteet. Meidät tunnetaan vahvana rakentamisen ja projektien osaajana sekä rakentamisen tuotteiden tarjoajana. Haluamme, että palvelumme paranee entisestään ja että Te löydätte palvelumme ja tuotteemme aikaisempaa helpommin. Paikallinen toiminta lähellä asiakasta on vahvuus, jonka varaan toiminnan kehittäminen on luontevaa rakentaa.
Meiltä odotetaan projektien luotettavaa ja täsmällistä hoitamista, kustannustehokkuutta ja erikoisosaamisen ohella myös laajempia ja kokonaisvaltaisempia palveluja. Samalla meidän tulee kantaa vastuumme rakentamisesta, sen kehittämisestä, ihmisistä ja ympäristöstä. Haluamme vastata näihin odotuksiin.
Tavoitteemme on parantaa kykyämme tehokkaisiin yhteissuorituksiin, olipa kyse uudisrakentamisesta, korjausrakentamisesta, huollosta ja ylläpidosta tai projekti- ja hankekehityksestä. Samalla haemme kustannustehokkuutta yhtenäistämällä toimintaamme ja yksinkertaistamalla konsernirakennettamme.
Otamme käyttöön yhteisen Lemminkäinen-brändin. Tavoitteemme on, että jatkossa Lemminkäinen mielletään yhtenä, yhtenäisenä ja toimintavarmana kumppanina. Ulkoisena tunnusmerkkinä muutoksesta ovat uusi visuaalinen ilme ja liikemerkki, jotka viestivät uudistumisesta ja eteenpäin menemisestä.
Työmme yhtiörakenteiden ja -nimien muuttamiseksi on alkutaipaleella. Tutut yhteyshenkilönne Lemminkäiseltä pitävät huolen siitä, että muutos sujuu Teidän kannaltanne vaivatta.
Hyvässä rakentamisessa yhdistyvät ammattitaito, kokemus, tekniikka ja sydän. Lemminkäinen on luonut sydämellään rakentamisen taidonnäytteitä jo sata vuotta. Haluamme olla toimialan suunnannäyttäjä ja edustaa parasta tapaa rakentaa yhteistyössä asiakkaidemme kanssa.
Yhteistyöterveisin,
Timo Kohtamäki
Toimitusjohtaja
Lemminkäinen-konserni toimii rakentamisen kaikilla osa-alueilla. Konsernin toimialat ovat talonrakentaminen, infrarakentaminen, talotekniikka ja rakennustuotteet. Liikevaihto vuonna 2008 oli noin 2,5 miljardia euroa, josta kansainvälisen liiketoiminnan osuus oli runsas neljännes. Konsernin palveluksessa on noin 9 800 henkilöä. Lemminkäinen Oyj:n osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.lemminkainen.fi



